10. syyskuuta 2014

Harmaan sävyjä

Voisin vaikkapa kertoa tarinan tuosta ensimmäisen kuvan kasvista.

Kyseessä on periaatteessa sama kasvi, joka on vilahdellut mun blogissa ihan ensimmäisistä postauksista lähtien. Periaatteessa siksi, että se hieman nuupahti kesän aikana ja äiti elvytti sen takaisin henkiin tyyliin jostain pienestä juurenpätkästä. Ja nyt se kukkii!

Mulla ei ole mitään tietoa kasvin oikeasta nimestä, mutta sen minulle antanut henkilö kutsui sitä nimellä Nukkumatti. Apilamaiset lehdet reagoivat valoon siten, että päiväsaikaan ne ovat kuvan osoittamalla tavalla auki ja pimeän tultua nupussa, kuin nukkumassa, odottamassa seuraavaa auringonnousua. Nukkumatti-nimeen liittyvistä assosiaatioista huolimatta en ole valitettavasti huomannut kasvilla olevan minkäänlaisia unensaantia edistäviä vaikutuksia.

Sain kasvin kymmenisen vuotta sitten iäkkäältä jalkahoitajalta ollessani viulukurssilla Lempäälässä. Rouva on tietääkseni nyt jo edesmennyt, mutta Nukkumatti on yhä voimissaan. Ja yksi mun rakkaimmista omistamistani asioista.

3 kommenttia:

  1. sä vaan sitten osaat! ihan mahtava postaus ja ihana tarina kasvista, oli ilo lukea ja katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos ihana! mietin ensin, että julkaisenko nyt oikeesti postauksen jostain huonekasvista, mutta toisaalta... mun mielestä on just niin ihanaa kun kaikilla pienilläkin asioilla on oma tarinansa, joten miksi hitossa en julkaisisi. kiva siis jos tykkäsit :-)

      Poista
  2. tykkään hulluna kuvaustyylistäsi!

    VastaaPoista