Minne katosi päivät?

Aloitin jonkinlaisen vuosikatsauspostauksen kirjoittamisen ainakin kolme kertaa, mutta ajatusten pukeminen sanoiksi tuntui jälleen mahdottomalta. Meinasin jo luovuttaa, kunnes muistin umpilaiskan bloggaajan pelastuksen ja yläasteikäisen Artun suosikkiajanvietteen - tarpeettomien mutta yllättävän viihdyttävien kyselyjen täyttämisen. Löysin tämän ilmeisen suositun menneeseen vuoteen liittyvän kyselyn IRC-Galleriasta noin kahdessa minuutissa ja oli hauska huomata, että näitä täytellään edelleen. Jotkut asiat eivät onneksi muutu.

*~* vuosi 2014 *~*

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Vastoin omia odotuksiani olen saanut ainakin muutaman uuden kaverin.
2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Montakin juttua, esimerkiksi vaikka omaan kotiin muuttaminen.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - En.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Armeijasta kotiinpääsy, juhannus, kesätyöt, uusien tuttavuuksien tapaaminen, Tampereelle muuttaminen, synttärit.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - En onneksi. Ihanaa, että tästä vaiheesta on päästy selvästi jo yli. :-D
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Selitin juuri pari viikkoa sitten kaverilleni (humalassa), että olen muuttunut - kasvanut - tämän vuoden aikana todella paljon. Ja hyvä niin!
7. Oletko lihonnut? - Lihosin armeijan aikana muutaman kilon, mutta syksyllä olen päässyt niistä taas eroon, eli aika samoilla lukemilla aloitan seuraavankin vuoden.
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En... :-D
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - Olen!! Ensimmäistä kertaa ikinä.
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Otin kesällä toiset korvareiät, jotka eivät parantuneet kunnolla ja menivät päivässä umpeen kun lepuutin korviani... Onneksi mulla on ensi vuodelle uusia lävistyssuunnitelmia!
11. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - Ainakin uudet koulukaverit ovat piristäneet arkea!
12. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ei, vaikka kuinka olenkin vauvaa lähipiiriini toivonut...
13. Kuoliko kukaan läheisesi? - Valitettavasti.
14. Missä maissa kävit? - NO EN MISSÄÄN. HUOH.



15. Mitä haluaisit vuodelta 2015, joka ei onnistunut vuonna 2014? - Jännitystä, romantiikkaa ja seikkailuja!!
16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014? - Mulla ei ole kauhean hyvä päivämäärämuisti, hyvä kun muistan edes läheisten syntymäpäivät...
17. Vuoden suurin saavutuksesi? - Koko hullunmyllystä - armeijasta, muuttamisesta, fuksisyksystä - selviäminen! Olin viime vuonna oikeasti ihan varma, ettei tästä tulisi yhtään mitään.
18. …ja suurin epäonnistuminen? - Valintakokeissa epäonnistuminen otti kyllä kieltämättä koville.
19. Kärsitkö vammoista? - Takanani on ehdottomasti yksi elämäni mustelmarikkaimmista vuosista. Suuremmilta vammoilta onneksi säästyin.
20. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - No eiköhän se ole tämä tietokone. Ja kynttilät ja sänky, jolla nytkin makaan.
21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Ystävien tuesta olen loputtoman kiitollinen.
22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Lähinnä oma käyttäytymiseni...
23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Ruokaan ja tähän hiton tietokoneeseen.
24. Mistä innostuit eniten? - Kasvissyönnistä! Ehkäpä yksi elämäni parhaista päätöksistä.
25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? - Onnellisempi - olin tähän aikaan viime vuonna ihan helvetin ahdistunut.
26. Lihavampi vai laihempi? - Suurin piirtein saman kokoinen!
27. Rikkaampi vai köyhempi? - Niin paljon köyhempi, ainakin taloudellisesti siis.
28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Sosialisointia ja ystävyyssuhteiden luomista.
29. …entä vähemmän? - Kotona möllöttämistä ja masistelua.



30. Miten vietit joulun? - Aaton isän luona ja joulupäivän äidin luona..
31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Yhden erittäin rasittavan teinimäisen ihastumiseni.
32. Rakastuitko vuonna 2014? - Lähinnä vanhaan kotikaupunkiini.
33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Ei yhtään. :-D Yhden illan jutut eivät ole mua varten.
34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Greyn anatomia ja Moderni Perhe sekä viimeisimpänä jälleen vanha tuttu nimeltään Gossip Girl.
35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En oikeastaan vihaa juuri ketään..?
36. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Apua, en kyllä ollut kovinkaan ahkera lukija tänä vuonna. Jodi Picoultin Sisareni puolesta oli ainakin mieluisa.
37. …entä musiikillinen löytö? - Tinashen ja Tove Lon debyyttialbumit olivat ainakin kovassa soitossa!
38. Mitä halusit ja sait? - Uusia tuttavuuksia ja kokemuksia.
39. Mitä halusit, muttet saanut? - Lämpöä ja läheisyyttä...... >:-(
40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Haluaisin sanoa tähän jonkun tosi syvällisen taideleffan, mutta toi Nälkäpeli oli tosi jees... Blogissa aikaisemmin mainittu The Way He Looks oli myös erittäin mieleenpainuva, suosittelen edelleen kaikille!
41. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Kerrankin juhlin synttäreitäni varsinaisena syntymäpäivänäni. Nolasin itseäni niin vanhoin kuin uusinkin keinoin kotikaupunkini surullisenkuuluisassa yökerhossa. :-D
42. Ketä kaipasit? - Vanhoja ystäviä sekä intin että Tampereella yksin viettyjen viikojen aikana.
43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Ajatusten purkaminen blogiin, päiväkirjoihin ja twitteriin.



Haluan lopuksi vielä julistaa uudenvuodenlupaukseni! Kyllä, uudenvuodenlupauksille nauraminen oli ihanan pikkuvanhaa joskus teinimpänä, mutta nyt tällainen new year, new me -ajattelu tuntuu taas mukavalta. Siispä, vuonna 2015 aion

1. olla kasvattamatta vahingossa naurettavan pitkiä pulisonkeja
2. opiskella kunnolla pääsykokeita varten, jottei tarvitsisi taas pettyä
3. ostaa useammin vihreää teetä ja harvemmin Pepsi Maxia
4. kastella huonekasvini ainakin kerran viikossa eikä vain silloin, kun ne ovat kuolemaisillaan
5. ostaa instax-kameraani lisää filmiä kevyen puolentoista vuoden viivyttelyn jälkeen

 Mahtavaa uutta vuotta kaikille!! :-* 

Yliopistolusmuilua

Eilen bussissa irtokarkkeja lounaaksi syödessäni tajusin, että elän tällä hetkellä jollain tapaa sitä elämää, josta muutama vuosi sitten uneksin ja jota tulen tulevaisuudessa kaipaamaan. Tällä hetkellä mun elämässäni vallitsee nimittäin merkittävä vapauden ja vastuiden epätasapaino, minkä ymmärtäminen sai mut ajattelemaan tilannettani vähän toiselta kantilta.

Tällä viikolla tulen viettämään yliopistolla yhteensä suunnilleen reilut kuusi tuntia: kolme kumpaakin tenttiä kohden. Loppuajan voin käyttää kotona opiskeluun, Netflixin katsomiseen ja kaupungilla hengailemiseen oman mieleni mukaan. Ensin pidin tätä viikkoa ajan tuhlauksena ja dramaattisesti nuoruuteni hukkaan heittämisenä, mutta sittemmin tajusin, että näin kiireettömiä tenttiviikkoja mulla tuskin tulee olemaan tulevaisuudessa kovinkaan montaa. Päätin siis irrotella vähän ja lähdin päiväretkelle Ikeaan.

En tiedä kumpi asia mun on vaikeampi ymmärtää... Se, että asun kaupungissa, jossa pääsen Ikeaan puolessa tunnissa paikallisbusseilla, vai se, että retki Ikeaan tiistai-iltapäivänä tuntuu irrottelulta. Onko kyseessä ikääntyminen vai totaalisen mökkihöperöyden ensioireet?

Ostin Ikeasta tuoksukynttilöitä, leikkuulaudan ja lävikon. Tuntui kuin olisin shoppaillut ihan sikana. Ruokaosastolla etsin menestyksettä tillinäkkileipää, joten tyydyin karkkeihin. Päätin, että ensi kerralla käyn syömässä yläkerrassa prinsessaleivoksen. Toivotin twitterissä ikea monkeylle hyvää kaksivuotispäivää. #illegal but #iconic



Tänään on vuorossa tiskaus-, pyykkäys- ja joulukorttien kirjoituspäivä. Perjantain tenttiin valmistautumista voin alkaa ajatella ehkä illemmalla. Nyt kuitenkin ruokakaupan kautta peiton alle Modernin Perheen kolmoskauden pariin, just because I can.

Sekalaisia ajatuksia

Jos tiskaamisesta tulisi edes hyvä tuoksu, kuten puhtaasta pyykistä, tiskaisin varmasti useammin. Mutta tiskaamisesta tulee vaan kuivat kädet ja vesilammikoita kaikkialle, joten palaan asiaan vasta kun mulla ei ole enää yhtään puhdasta aterinta (lusikallakin voi koittaa syödä nuudeleita).

BLÄÄäääÄÄHh. Tollainen fiilis mulla on tällä hetkellä koko elämää kohtaan, vaikka mun pitäisi olla iloinen ja innostunut tulevasta naurettavan pitkästä joululomasta ja kaikista mahdollisuuksista, joita maailma mulle tarjoaa! Maailma on mun osteri! Live, laugh, love <3 Löydän kuitenkin itseni sängyltä makaamasta lasittuneen katseen kera useammin kuin olisi tarve ja terveellistä. En kai mä nyt oikeasti niin väsynyt voi olla?

Havainnollistava kuva mun marraskuun fiiliksistä.

Tuntuu kuitenkin, että kaikki energia menee ihan perusjuttuihin - heräämiseen, yliopistolla käymiseen ja ruuanlaittoon - joiden jälkeen mulla ei ole enää kiinnostusta mihinkään muuhun. Tosin on ollut jokseenkin lohduttavaa huomata, että monilla ei ole motivaatio riittänyt edes luennoilla käymiseen, joten en taida olla ihan ainoa, jonka marraskuu on saanut ajelehtimaan syvemmille vesille.

Tapahtui marraskuussa silti kivojakin juttuja! Täytin pyöreitä vuosia, kävin yksin elokuvissa, aloitin Modern Familyn katsomisen ja Beyoncén uusin levykin löytyy vihdoin Spotifysta. Söin paljon banaaneja ja korkkasin mun blenderin, en ostanut yhtäkään uutta vaatekappaletta ja selvisin siitäkin! Itse asiassa oon viimeksi ostanut vaatteita elokuussa, mikä on mun entiset kulutustottumukset huomioituna ihan ennenkuulumatonta. Aion kutsua tätä henkiseksi kasvuksi, vaikka todellisuudessa syynä on vain mun opiskelijabudjetti. No jaa.

Parasta marraskuussa oli kuitenkin se, kun pääsin Hoploppiin sulkemisajan jälkeen... Oon hehkuttanut tätä jo kaikille tutuilleni ainakin sata kertaa, mutta mulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa kuin siellä riehuessani. Leikki-ikä on koko ikä.

It’s strange. I felt less lonely when I didn’t know you.

Tänään on taas yksi niistä päivistä kun kaikki tuntuu menevän heti aamusta asti päin mäntyä. Nukuin pommiin, minkä takia skippasin kaksi ensimmäistä luentoa, myöhästyin bussista ja päätin lopulta mennä ruokakaupan kautta takaisin kotiin. Vaikka mulla ei olekaan läsnäolopakkoa luennoilla, niin kotiin jäämisestä tulee silti ihan hirveän syyllinen olo. Ajattelin siis käyttää tämän aamupäivän jotenkin "hyödyksi" ja julkaista parit viimeaikaiset valokuvat ja kuulumiset.

Viimeisistä kuvista voi tosiaan nähdä, että pääsin vihdoin luovuttamaan verta mun karenssin päätyttyä! On ihan mahtavaa, että meidän yliopistolla oli jo toista kertaa tänä syksynä mahdollisuus luovuttaa, ja kuulemma tulevat taas reilun kahden kuukauden päästä uudestaan. Mun ensimmäinen verenluovutus oli tosi positiivinen kokemus ja suosittelen kaikkia kokeilemaan! :-) Jopa mun neulakammoinen ja vähän pyörtymisherkkä koulukaveri rohkaistui luovuttamaan, vaikka loppuvaiheessa alkoikin voida vähän pahoin.

Muutoin elämä on ollut melko tavallista. Vietin isänpäivää koulutöitä tehden, käväisin kahtena peräkkäisenä viikonloppuna Porissa, kriiseilin opinnoista, aloitin pääsykokeisiin valmistautumisen, päätin lopettaa lihansyönnin kokonaan, nautin lumisateesta ja päätin haastaa itseni lukemaan kaunokirjallisuutta taas hieman enemmän. (Toisin sanoen, yritän lukea kuukausia sitten aloittamani kirjan loppuun tammikuuhun mennessä.)

Mainittakoon myös, että lupauduin pikkusiskon seuraksi One Directionin keikalle ja oon salaa tosi innoissani. Ketä muita on tulossa kesäkuussa olympiastadionille?!

Kaksi vuotta sitten

Vähän lisää throwbackia tiedossa - Veeran Riviera-postaus nimittäin muistutti mua, että mun ja mummun Nizzan matkasta on tällä viikolla tarkalleen kaksi vuotta! Tästähän seurasi jälleen välitön #ikäkriisi mutta myös pienoinen matkakuume... En ole tuon reissun jälkeen tosiaan Tukholman satamaa kauempana käynyt. Noh, tässä kuitenkin hiukan sinistä taivasta tuon ikkunasta näkyvän maiseman sijaan katseltavaksi. Au revoir!



Tällaiselle Suomen länsirannikon kasvatille pienetkin maastonkorkeuden muutokset ovat aina tosi jännittäviä, joten Nizzassa tuli useampaankin otteeseen kiivettyä kukkuloiden päälle katselemaan (ja ennen kaikkea kuvailemaan) maisemia.



Näkymät meidän kämpän parvekkeelta. Tuossa samassa satamassa oli ihanasti sekä sympaattisia pikkupaatteja että valtavia luksusveneitä.



Toki meidän oli myös tehtävä kulttuurimatka vanhan kaupungin huudeille. Tuolla alueella autoilu kuuluu yksiin elämäni jännittävimmistä kokemuksista, vaikken itse kuskina ollutkaan.



Bonjour! Oui, oui. Merci!! Kadutti, etten osaa ranskaa, mutta onneksi meillä oli saksankielinen matkailijan ranska-opas - tuli samalla vähän hiottua mun olemattomia saksantaitojakin, heh.



Ja olihan se Monacokin nähtävä. Koko päivän satoi ja tuuli ja me mummun kanssa näytettiin varmasti tosi autenttisilta miljardööri-monacolaisilta kertakäyttöisten sadeviittojemme kanssa...



Löytyisikö sieltä lukijoiden joukosta joku ystävällinen sielu, joka veisi mut matkalle etelään ASAP?! Tämän viikon pakkasaamut ja talvitakin puuttuminen ovat käyneet mulle henkisesti hieman raskaiksi.

Songs I've been listening to lately

Neøv - Laketown

Florrie - Little White Lies

Tove Lo - Got Love

Tinashe - How Many Times (feat. Future)

The Irrepressibles - Two Men In Love

Josef Salvat - Open Season

Ben Howard - I Forget Where We Were

Ella Henderson - Glow

AlunaGeorge - Supernatural

Jhene Aiko - The Worst

Seinabo Sey - Pistols At Dawn

Yelle - Complètement fou

Bits & pieces

[1] & [2] Oon käynyt Ikeassa tämän kesän ja syksyn aikana varmaan kahdeksan kertaa, mutta silti sinne tuntuu olevan asiaa melkein viikottain. Esimerkiksi äidin kanssa kävimme Ikeoimassa kahtena viikonloppuna peräkkäin, huhhu... [3] Täytyy kuitenkin kehua Ikean tillinäkkileipää! Hurjan hyvää. [4] Yhden ihan ok:n naamapäivän satoa, heh.



[5] Itse tehty omenahillo on ehdottomasti yksi parhaimmista jutuista syksyssä. [6] Kouluruokaa! Oon tosi tyytyväinen, että meillä on koulussa joka päivä monta eri kasvisruokavaihtoehtoa, vaikka laitosruoka ei mun ykköslempparia olekaan. [7] Ikkunasta näkyy tällä hetkellä jo niin monta lehdetöntä puuta. En oo vielä ihan valmis talven tuloon! :-( [8] Sain äidiltä vähän vanhoja valokuvia ja nauroin hiukan näille mun jännittyneille kerhokuvaposeerauksille...



[9] Muun muassa näitä tuoksukynttilöitä oon itse tuonut kotiin Ikeasta muutaman kerran - rakastan kun koko kämppä tuoksuu kevyesti imelälle vaniljalle :-D [10] Tämänhetkiset fiilikset naaman kunnosta... Voisin japanilaistyylisesti alkaa vaan käyttämään kirurgimaskia julkisilla paikoilla finnipäivinä. [11] Koulun alun myötä oon inspiroitunut piirtelemään paljon enemmän kuin aikoihin! Luonnostelu on aika terapeuttista, vaikka mitän kunnollista ei saisikaan aikaan. [12] Roosa Nauha -päivän selfie mun ainoassa vaaleanpunaisessa paidassa. :-D

Vähän erilaista postausta tällä kertaa! Toivottavasti nämä puhelimella otetut kuvat ei satu teidän silmiin niin paljon kuin mun omiin. Hyvää hump daytä kaikille!

Miltä minusta tuntuu tänään?

Kahdeksannella luokalla saimme terveystiedon opettajalta normaalia pitkäkestoisemman tehtävän. Jokaiselle oppitunnille meidän tuli merkitä senhetkinen päällimmäisin tunteemme opettajan tulostamalle tehtäväpaperille niin sanottuun tunnekarttaan. On ehkä sanomattakin selvää, että 14-vuotiaista nuorista koostunut luokkamme ei ottanut tehtävää kovinkaan tosissaan. Oli helpompaa tehdä tehtävästä vain yksi suuri vitsi kuin oikeasti pysähtyä kysymään itseltään, että miltä minusta tuntuu ja miksi?

Joannan eilen julkaisemasta mahdottoman tärkeästä postauksesta mieleeni jäi erityisesti seuraava kohta:

"Joinakin päivinä tuntuu siltä kuin tuntisin kaikki maailman tunteet samanaikaisesti. Toisina päivinä en tunne yhtään mitään."

Ote on kuin suoraan minun elämästäni. Olen monet kerrat maannut yksin sängyllä miettien, että miksen minä tunne mitään - en itseäni, muita tai koko maailmaa kohtaan. Joinain päivinä kaikki tuntuu niin yhdentekevältä ja värittömältä. Ja seuraavana hetkenä saatan saada paniikkikohtauksen tiskatessa ja rojahtaa keittiön lattialle istumaan.

Nykyään vanhempana (ja toivottavasti myös aavistuksen viisaampana) yritän käsitellä tunteitani monipuolisemmin kuin yläasteella. Terveystiedon tunneilla käyttämämme kaavake on ehkä hieman keinotekoinen, mutta ajatus on valtavan tärkeä. Suosittelen kaikkia kokeilemaan erilaisia itseilmaisun keinoja niin hyvän kuin pahankin olon vallitessa - oma valintani, eli julkinen blogi on vain yksi vaihtoehto monista.




Tänään olen tuntenut erityisesti kiitollisuutta. Puin aamulla päälle vaaleanpunaisen paidan ja kiitin hiljaa maailmankaikkeutta siitä, ettei se antanut rintasyövän viedä erästä minulle rakasta ihmistä. Hyvää Roosa Nauha -päivää kaikille. ♥

Seitsemäs lokakuuta

Matkustin tänään tavalliseen tapaan linja-autolla yliopistolta kotiin. Epätavallista tässä matkassa kuitenkin oli se, että puhelimen näytön tuijottamisen sijaan keskityin pitkästä aikaa maisemiin. Tänään on nimittäin yksi niistä harvoista aurinkoisista syyspäivistä, joita sitten marraskuun harmaudessa tulen kaipaamaan.

Eräällä pysäkillä huomasin vähän matkan päässä iäkkään pariskunnan, joka selvästi yritti ehtiä bussin kyytiin. Rouva nosti kätensä ilmaan, heilutti vimmatusti ja lähti juoksemaan kohti autoa. Kuljettaja odotti kärsivällisesti. Hetken päästä rouva kuitenkin huomasi, että hänen puolisonsa oli jäänyt reilusti jälkeen ja viittoi bussikuskille, että voikin jo mennä. Ja bussi lähti jättäen pariskunnan odottamaan seuraavaa vuoroa.

Hetken aikaa mietin, että en koskaan halua tulla niin vanhaksi, etten jaksa ottaa edes muutamaa juoksuaskelta bussiin ehtiäkseni.

Sitten näin ikkunasta, kuinka rouva halasi puolisoaan tiukasti kuin merkiksi, että ei se mitään.

(Tässä vaiheessa räpyttelin vähän silmiä ja laiton Lykke Lin kovemmalle.)

Kolme vuotta sitten

Päädyin hetki sitten tylsyyksissäni muistelemaan mun ikivanhan Photobucket-tilin salasanaa ja pian olinkin taas vanhojen valokuvien kimpussa. Innostuin samalla postailemaan parit vanhat omakuvat vuoden 2011 syksyltä... muistaako kukaan tämänn näköistä tyyppiä? :-D Huh, kun niin moni asia on muuttunut kolmessa vuodessa - taakse ovat jääneet Pori, pitkä ja väriä jatkuvasti vaihtava tukka sekä villit kuvanmuokkauskokeilut. Mutta omistan silti yhä kaikki kuvissa näkyvät vaatteet!

Lokakuussa 2011 olin juuri aloittanut lukion toisen luokan, opiskelin innokkaasti japania, järjestin koulukavereiden kanssa ensimmäiset kunnon kotibileet halloweenin kunniaksi, harrastin postcrossingia ja kirjeenvaihtoa, rakastuin korealaiseen Heartstrings-dramaan ja hengailin paljon kotona. Sitten seuraavassa kuussa repäisin ja värjäsin synttäreideni kunniaksi osan hiuksista pinkeiksi... (kuva) Pian 20-vuotias Arttu ei tod. uskaltaisi.

in a crowded place trying not to feel alone

Tulin eilen viikonlopuksi kotiin isän luokse. Tapaamaan ystäviä, syömään hyvin ja ennen kaikkea rauhoittumaan. Elättelin viikolla vielä toivoa, että Tampereella tulisi viikonloppuna tapahtumaan jotain jännittävää, mutta taisin kuitenkin tehdä oikean valinnan tullessani tänne. Eilisilta oli ensimmäinen yli viikkoon, kun nukkumaan mennessä sydän ei hakannut, ajatukset eivät laukanneet eikä tehnyt mieli kadota näkymättömiin.

Suomen kolmanneksi suurimmassakin kaupungissa voi tuntea olonsa lohduttoman yksinäiseksi. Vaikka kävisi joka päivä kymmenentuhannen opiskelijan koulussa ja sen jälkeen vielä ruokakaupassa, kaupungilla ja lenkkipolulla, tunne siitä, että on tässä maailmassa aivan yksin, ei välttämättä katoa minnekään. Pintapuoliset keskustelut koulutehtävistä ja tervehdykset bussikuskeille eivät tunnu poistavan tunnetta, joka saa valvomaan yön pikkutunneille saakka ja laskuhumalan tuntumaan maailmanlopulta.

Hakiessani helpotusta yksinäisyyteen tarraudun välillä turhan lujasti ihmisiin, jotka osoittavat minuun pienintäkin aidolta tuntuvaa kiinnostusta. Ja lopulta kun omat odotukseni eivät kohtaa todellisuuden kanssa, pahan olon kierre on valmis. Ihmisenä, joka on ihmissuhteissa joko täysillä mukana tai ei ollenkaan, on minun välillä vaikea ymmärtää ja käsitellä niitä, joiden mieli ei toimikaan samalla tavalla.

Tykkään niin blogissa kuin oikeassa elämässänikin pitää yllä positiivista henkeä ja muistuttaa jatkuvasti itseäni, että asiat voisivat olla huonomminkin. Että kaikki kääntyy useimmiten parhain päin. Jatkuva keinotekoinen optimismi on kuitenkin pidemmän päälle niin kuluttavaa, että aina välillä on hyvä antaa tunteiden ottaa vallan ja mennä itse virran mukana. Silloin tunteiden käsittelykin on helpompaa. Itse tykkään käydä pitkillä kävelylenkeillä, laulaa samaistuttavien kappaleiden mukana ja kirjoittaa - kuten nyt.

Ja lopulta mielikin alkaa kirkastua, ihan oikeasti. Olen hieman epävarma, että haluanko olla tämän kirjoituksen kautta käytännössä koko maailman edessä näin alasti, mutta uskon, että joku saattaa pystyä samaistumaan mun ajatuksiin. Ja jos jotain olen oppinut tähänastisessa elämässäni, niin sen, että on parempi avautua kuin antaa henkisten haavojen siirtyä fyysiselle tasolle. Joten oltaisiinko kliseisesti yhdessä yksinäisiä?